A rose by any other name

Mitä väliä on sillä, miksi sitä kutsutaan? Oletko niin pelokas, että tarvitset ympärillesi yhteiskunnan rakentamat betoniaidat, ettet uskalla elää ilman rajoja?

Sen nimellä ei ole merkitystä. Vain yön pimeinä tunteina puoliääneen lausutut rukoukset kantavat painoarvoa. Vain tämä hetki, ja se mitä se pitää sisällään.

Hiekkaiset kadut huutavat nimeäsi, etkö jo ala käsittää minne tämä johtaa? Me vaikenemme kyllä, ja viemme nämä aatteet haudan hiljaisuuteen. Ei liene tarpeen levittää turhaa paniikkia, eikä liioin kirjoittaa kaikkia sääntöjä uudestaan.

Mutta jos vaadit, niin poltan maan tasalle kaiken jonka olen pystyttänyt, ja rakennan uutta. Vaadin vain, että saan määrätä minkä tuulen suuntaan oviaukko tulee.

Poimin sinulle orvokin kasteiselta pellolta aamuhämärässä. Voinko poimia toisen, jos sen saakin joku muu? Kestääkö hatara sielusi sen ajatuksen, ja kaikki sen haarat sekä johdannaiset?

Sunnuntait (ja niiden olemus)

Tämä on niitä hitaita sunnuntaipäiviä, päiviä joina millään ei ole kauheasti väliä. Aika kulkee rauhallisesti eteenpäin, ei pysähdy turhaan muttei myöskään kiirehdi. Tunnit valuvat hukkaan kenenkään niitä kyseenalaistamatta.

Kevät saapuu. Ulkona on edelleen petollisen kylmä, mutta auringon säteet pääsevät vihdoin suutelemaan heräävää ruohoa. No, kevät tulee itsekseen. Ei se liene ennenkään apua tarvinnut.

Ei ole olemassa mielenkiintoista sunnuntaita. Tunnelma on rauhallinen, joskin hieman surumielinen. Se kuuluu asiaan. Sunnuntait kuuluttavat lähestyviä vastuita, hitaasti hiipivää työnsarkaa. Turha siitä on huolehtia.