Stressin luoma kuvainnollinen köysisilmukka kiristyy kurkun ympärillä, ja käytävän kynttilät puhalletaan sammuksiin. Onko se tarpeeksi hämärtääkseen rajan todellisuuden ja päänsisäisen fantasian välillä? Tuskinpa. Eikä siihen kuole, ei ainakaan kovin nopeasti. Kenties useamman vuoden jatkuva puristus riittäisi jättämään jälkeensä pelkän muiston ihmisyydestä. Vaan ei, sen aika ei ole vielä.
Unelmia ei luotu kestämään, eikä puhtaus ole pysyvää. Naiivi ei kestä pitkään, vaan sortuu maailman epätäydellisyyden alle. Tekotaiteellisuus paistaa kuin polttomerkki, eikö tästä ole jo päästy eroon? Ajattelun jäsentely näköjään takkuaa edelleen, ehkä se oli odotettavissa.
Olkoon mitä on, se ei merkitse mitään suuremmassa mittakaavassa. Lähestyvä myrsky ei pysähdy, eikä kuollutta voi tuoda henkiin. Se mikä on pantu alulle on saatettava loppuun, huolimatta siitä paljonko se vaatii. Mikä on sopiva hinta onnistumisesta ja paljonko sille voi uhrata?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti